Maastakäsin

Vihdoin olen päässyt taas autonrattiin ja käymään siis tallilla ihan itsekseni. Tähän saakka olen ollut riippuvainen vanhempien, lähinnä isän, kyydeistä ja Harrin kanssa lenkille lähtö on tarkoittanut myös isälle ylimääräistä iltalenkkiä. Hirmuisesti ei ole siis tullut tallilla käytyä eikä työskenneltyä maneesissa, sillä en ole viitsinyt seisottaa vanhempia kylmissään maneesin katsomossa.

Eilen uskalsin vihdoin ajella yksin hurjan neljän kilometrin matkan tallille. Puunasin Harrin turvasta hännänpäähän ja nappasin ruunan naruun. Käytiin pyörimässä reilu puolisen tuntia maneesissa tehden vähän maastakäsinharjoituksia pelkän taluttelun lomassa. Harrin kanssa työskentely on mukavaa ja kovin palkitsevaa, sillä se on hurjan herkkä hevonen. Harri reagoi erittäin hyvin ja jo pieneenkin paineeseen - Hartsan kanssa olenkin saanut opetella käyttämään pienempiä eleitä ja vähemmän painetta kuin esimerkiksi Winnien kanssa.

Harrin kanssa olen ottanut työn alle Sandran blogista tutun "friendly gamen", jonka tavoitteena on siis aluksi se, että hevonen hyväksyy ihmisen ja raipan kosketuksen. Harri hirmu helposti väistää ihmistä ja etenkin raippaa sen sijaan, että hyväksyisi kosketuksen. Olenkin pyrkinyt totuttamaan Harria kosketukseen niin kädellä kuin raipallakin. Olen harjoitellut samalla työskentelykerralla vuorotellen tätä friendly gamea ja väistämistä, jotta Harri väistäisi painetta pyydettäessä, mutta hyväksyisi myös pelkän kosketuksen.

Itseäni auttaakseni olen aloittanut Harrin kanssa myös pään laskemisen opettelun. Koska leikkauksesta täysin kuntoutuminen voi kestää jopa vuoden, olen vielä pitkään rajoittunut hevosten kanssa touhutessakin. Leikattu käsi on vielä todella heikko eikä nouse kovin korkealle, joten olen opettanut Harria tulemaan päänsä kanssa minun tasolleni, etten joudu kurottelemaan suitsien tai riimun kanssa ylös. Tämänkin harjoittelussa olen seurannut Sandran blogin ohjeita ja tuloksia on tullut jo ihan viikon sisällä! Riittää, kun painan hevosen niskasta kevyesti oikealla kädellä, niin Harri laskee ja jättää päänsä alas. Olen palkinnut nyt alkuun aina pienellä porkkananpalalla, mutta myöhemmin jätetään palkinnot vain satunnaisiksi.

Harrin kanssa ruuan käyttäminen palkintona onkin ollut helpompaa kuin Winnien kanssa, sillä Harri kunnioittaa ihmistä paljon paremmin. Harri ei kerjää ja tuupi, vaan malttaa odottaa herkkua. Herkkujen käyttö ei kuitenkaan mielestäni kuulu maastakäsintyöskentelyyn, vaan temppujen opettamiseen. Maastakäsittelyn tulisi perustua johtajuussuhteeseen, eikä herkkujen perässä juoksemiseen.

Tässä pieni pätkä eiliseltä!