lauantai 19. lokakuuta 2013

Paikka sydämessä

Tuntuu niin kummalliselta ja tyhjältä, on vaikea käsittää että Juli on lopullisesti poissa. Tuo tamma oli seitsemän vuotta hyvin suuri osa elämääni, ja tärkeä se oli vieläkin, vaikka viimeisenä vuonna oltiinkin aikaisempaa vähemmän tekemisissä. Winnie kun vei kaiken huomioni.. Nyt tuntuu niin väärältä, että alle puolessa vuodessa olen menettänyt molemmat rakkaani.

Julin kanssa olen oppinut ja kokenut enemmän kuin kaikkien muiden hevosten kanssa yhteensä. Tuo pyöreä kuolakone valloitti sydämeni ulkonäöllään jo ollessani 14 vuotias, mistä lähtien hoidin ja ratsastin ponia viikoittain. Maailman parhaan tamman kanssa koettiin paljon ja tehtiin hyviä muistoja, joihin palaan varmasti vielä omilla vanhuudenpäivillänikin.

Me maastoilimme, leikimme, vikelsimme, hyppäsimme, kehityimme, kilpailimme, voitimme, pulkkaratsastimme, työskentelimme maastakäsin, harrastimme poniagilitya, vierailimme vanhainkodissa, suunnittelimme ja esitimme katrillin, potkimme palloa, laukkasimme täysillä ilman satulaa, esiinnyimme elokuvassa, iloitsimme ja rakastimme. Ja tasaisin väliajoin Juli palautti minut maan pinnalle pukittamalla minut selästään.

Kurja tosiasia oli kuitenkin se, että Juli alkoi tulla vanhaksi; olihan meillä vain vuosi ikäeroa. Lopulta ponin toinen takapolvi tuli tiensä päähän ja oikeutettua oli päästää rakas kivuistaan.

Ponin viimeisenä päivänä harjasin sen vielä huolella karsinassa, kerroin kuinka rakastin. Käytiin pihalla ottamassa vielä viimeiset kuvat ja lopulta lastattiin poni traileriin viimeistä matkaa varten. Silitin viimeisen kerran pehmeää turpaa, painoin sille viimeisen suukon.

Juli lähti yhtä matkaa ystävänsä kanssa. Hevoset saivat nukkua pois kauniisti ja rauhassa.









6 kommenttia

  1. Kuinka ihania kuvia! Julitan on nyt hyvä olla <3 se jää varmasti monien sydämiin.

    VastaaPoista
  2. Voimia sulle! :'( Ihania nuo kuvat.

    VastaaPoista
  3. Hei voimii!:´( Missä tallilla mä ratsastan nii sieltäki lähti poni taivaasee:´(

    VastaaPoista
  4. voimia!♥ tee joku postaus ku tyylii: "mun ja Julin vuodet" joohan? :) ja vanhoja kuvia!:)

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat