perjantai 28. lokakuuta 2011

little good, little bad and something small and furry

Keskiviikkona oli tarkoitus käydä Winnien kanssa ihan ratsastuskoulun ryhmätunnilla. Päästiin ryhmään jossa oli tullut muutama peruutus, niin oltiin sitten maneesissa yhdessä vain neljän muun hevosen kanssa. Kunhan saatiin maneesissa satula selkään (poni käyttää edelleen samaa satulaa toisen tuntiponin kanssa, joka oli maneesissa edellisen tunnin jäljiltä) ja pääsin itsekkin kiipeämään kyytiin hetken pyörimisen ja peruuttamisen jälkeen poni käyttäyti suhteellisen nätisti. Ei hyppinyt seinille, mitä nyt välillä jumitti kun ei halunnut kulkea jonon ensimmäisenä toiseen päätyyn. Kerran jäätiin päätyyn yksin ja tamma päätti peruuttaa tiensä pois tilanteesta ja törmäsi tötteröön, joka oli Winnien mielestä vallan mainio syy vähän keulia ja hypätä pystyyn. Mitäs pienistä, tunti jatkui ihan kivasti ja 10 minuutin jälkeen tamma oli jo suhteellisen rentokin ja pystyttiin osallistumaan kunnolla käynnissä tehtävään tehtävään. Tunnin alusta saakka epäiltiin vähän että poni ontuu vasenta etusta, eikä siitä sen 10 minuutin jälkeen päästy yli eikä ympäri. Ei siis johtunut hermostumisesta tai jäykkyydestä, vaan ilmeisesti poni oli tarhassa telonut itseään:/ Meidän tunti jäi siis lyhyeksi ja lähdettiin takaisin talliin. Ponin kannalta ratkaisu oli kyllä ihan hyvä, kun sai oppia siihen ettei maneesista pääse pois pelleilemällä. Poispääsy oli Winnielle vähän niin kuin palkkio rauhoittumisesta tällä kertaa.

Sunnuntaina on tallin halloweenkisat, joihin oli tarkoitus osallistua ensisijaisesti Julilla. Sillä on kuitenkin nyt yhtäkkiä ilmoittautunut jo kaksi pientä lasta puomiluokkaan, eikä poni jaksa kyllä kolmea rataa, joten jää meidän kisailut väliin :( Winnien kanssa saan osallistua puomiluokkaan taluttaen, mutten selästä. Tiistaina treenattiin puomeja kentällä maastakäsin, eikä niiden kanssa ollut minkäänlaista ongelmaa, eli voidaan kyllä sen puolesta osallistua. Selästä käsin ei voida lähteä kilpailemaan, sillä vaikka itse selviäisinkin temppuilevan ponin kanssa, ei samaan aikaan maneesissa olevat pienet lapset välttämättä hallitse omiaan. En nyt vielä ole päättänyt varmaksi osallistutaanko vai ei, voi olla että selviää vasta sunnuntaina. Jos osallistutaan niin pitäisi repäistä joku pukukin vielä molemmille, kun kisat on naamiaiskisat vieläpä..

Huomenna pääsen ihan mielettömän pitkästä aikaa moikkaamaan, rapsuttamaan ja ratsastamaan pientä, pyöreää ja super symppistä ponipalleroa Penniä! Kaveri asuu Vehmaalla, minne lähdetään halloweeninviettoon kaverin kanssa. Penniä olen ratsastellut jonkin verran, enemmän lukioaikoina kun oli aikaa ajella maalle ja takaisin arkisinkin. Keväällä poni oli ylläpidossa toisella kaverilla, joten sillon pääsin ponia moikkaamaan mutten ratsastamaan, ja kesällä leikkaus esti ratsastamisen kun kerrankin olisi ollut aikaa lähteä maalle pidemmäksikin aikaa. Pitäisi pyrkiä käymään maalla nyt vähän useammin!

Kun nyt en vieläkään ole pystynyt videopostausta toteuttamaan, niin lohdutukseksi ihan tavalliset videot Julista ja Winniestä. :)

5 kommenttia

  1. Hiuka ihana toi video Julitast! :)

    VastaaPoista
  2. toi julin video oli älyttömän ihana ! :)

    VastaaPoista
  3. Ihania noi videot! <3 ja varsinki toi Julitan :DD (:

    VastaaPoista
  4. Ihania noi videot :) Tykkäsin varsinki tosta Julin :)

    VastaaPoista
  5. Noihin kisoihin liittyen mulla on sunnuntaina 20.11. estekisat. Ja hienoa sinne lähtee, kun ei ole ennen kisaillut, eikä ole poni irronnu harjoteltavaks :D

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat