perjantai 8. kesäkuuta 2018

Oma kehu haisee: vuoden paras puomitehtävä!

Puomi- ja kavalettitreeni on mitä mainiointa jumppaa niin este- kuin kouluhevosellekin. Takaosan lihakset vahvistuvat, hyppytekniikka kehittyy ja toivon mukaan myös ratsastettavuus paranee, kun hevonen joutuu reagoimaan niin hidastaviin kuin eteenpäinvieviinkin apuihin ja olemaan jatkuvasti kuulolla, valmiina seuraavaan tehtävään.



Sain Emmasta ja Novasta seuraa puomi-kavalettitreeneihin. Yhdistelimme tehtäviä molempien toiveiden mukaan niin, että saimme aikaan monipuolisen tehtäväkokonaisuuden, joka sisälsi paljon siirtymisiä sekä niin laukan kuin ravinkin säätelyä.

Kentälle kannettiin ravipuomit, kahden kavaletin suhteutettu linja, ristikko ravilähestymisellä ja pikkuruinen pystyeste laukkapuomeilla. Suhteutettu linja saatiin sopimaan molemmille hevosille noin 13 metrin välillä; Winnie saisi hieman venyttää kolmea laukka-askeltaan, kun taas Nova saisi tulla välin lyhyemmässä laukassa. 





Edellisestä estevalmennuksesta oli jäänyt hieman nihkeä fiilis kavalettiharjoituksia kohtaan, kun Winnie ei liikkunut erityisen innokkaasti eteenpäin. Ponin selkään kiivetessä hieman jännitti, tulisiko tästäkin treenistä samanlainen tahtojen taistelu ja tulisinko taas itse hikoilemaan enemmän kuin poni. Alkuverryttelyissä meno ei ollut kovin railakasta, mutta Winnie sentään liikkui pohkeesta eteenpäin. 

Työskentelin alkuun paljon laukassa; lyhensin ja pidensin laukkaa, annoin Winnien pinkoa pitkiä sivuja reippaammin istuen kevyessä istunnassa. Kun laukka pyöri, otin mukaan laukkapuomit ja pienen ristikon. Nyt Winnie tuntui jo hieman innostuvankin ja se alkoi tuntua taas omalta itseltään - siltä esteistä innostuvalta tammalta, jota saa ennemmin hieman pidättää, kuin ratsastaa eteenpäin.




Kun poni oli vertynyt ja tuntui hyvältä, päästiin päivän aiheeseen; täsmällisyyteen siirtymisissä ja puomitehtävillä. Rakentamamme tehtävä oli hirmu hyvä, vaikka itse sanonkin! Tarkkuutta vaativia osia oli paljon ja parannettavaa oli jokaiselle toistolle. Tehtävät sisälsivät suoristamista ja tasaista ravin tahtia ravipuomeille, laukan säätelyä laukkapuomeille ja kavaleteille sekä siirtymisiä ravista laukkaan ja laukasta raviin. Winnielle haastavin tehtävä oli tänään siirtyminen laukasta kavaletin jälkeen raviin ja jatkaminen ravissa ristikolle. Innostunut poni olisi niin mieluusti jatkanut reipasta laukkaa seuraavalle esteelle.



Homma pelitti taas niin kivasti, kun Winnie liikkui reippaasti eteenpäin. Sain tehdä pääasiassa töitä pidättääkseni hevosta; saadakseni sen riittävän lyhyeen laukkaan laukkapuomeille ja kavaleteille ja saadakseni sen siirtymään hallittuun raviin ennen ravitehtäviä. Toisena päivänä haasteet olisivat saattaneet olla päinvastaiset, mikä antaakin aihetta tehdä tätä tehtävää toistekin!




2 kommenttia

  1. Kuulostaapa ja vaikuttaa hyödylliselle tehtävälle. Olisi kiva päästä itsekin testaamaan tehtävää, missä on juuri noinkin paljon erilaisia harjoituksia. Jospa vielä joskus tulevaisuudessa, se taitaa jäädä nähtäväksi. Tämä oli kuitenkin kiva postaus ja oli kiva, kun kuvien lisäksi olit lisännyt tähän postaukseen myöskin videon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, toivottavasti pääset joskus itsekin testaamaan tehtävää! :) Tykkään lisätä tällaisiin postauksiin videot, sillä niiltä tehtävät näkyy selkeästi, eikä ratapiirustuksia tarvitse väkertää kuin yksi. :)

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat