torstai 11. tammikuuta 2018

Se pyörii sittenkin - maailman simppelein kolmen esteen tehtävä

Ehkä helpoin ja monipuolisin kolmen esteen tehtävä on ratsastuskoulussa aikoinaan oppimani "se pyörii sittenkin". Samalle tehtävälle olen kuullut muitakin nimiä, mutten kuollaksenikaan muista niitä. Tuttu tehtävä kuitenkin siis mahdollisesti monelle!

Kokoamalla kolme estettä keskelle ratsastusaluetta pääsee pienellä vaivalla harjoittelemaan niin pitkien kuin lyhyidenkin teiden ratsastamista ja laukan vaihtamista esteen päällä. Kun hyppään itsenäisesti, päädyn aina tasaisin väliajoin hyppäämään tätä tehtävää, kun en jaksa yksin kasata kahdeksan esteen rataa. Tehtävä on myös muuntautumiskykyinen, sillä esteitä voi hypätä erilaisilla teillä sen mukaan, mitä haluaa hevosen kanssa harjoitella.


Suunnitelmanani oli hypätä tätä tehtävää Winnien kanssa laukanvaihtoja ajatellen. Viimeaikoina on tuntunut siltä, että poni on laskeutunut aivan liikaa esteiltä alas väärässä laukassa, oli suunta sitten kumpi tahansa. Tällä tehtävällä on helppo harjoitella kääntämistä esteen päällä ja kiinnittää huomiota laukkojen vaihtumiseen, kun käännöksiä tulee tasaiseen tahtiin kumpaankin suuntaan.

Laukat yllättäen vaihtuivatkin lähes poikkeuksetta oikein. Kaipa meidän ongelma sitten on vain ne pitkien teiden suorat linjat, joilla laukkojen vaihtaminen on niin haasteellista. Laukanvaihtojen sijaan haasteena oli tällä treenikerralla eteenpäinpyrkimys. Winnie kyllä hyppäsi ja laukkasikin, mutta siitä puuttui se tarvittava kipinä, jonka myötä hyppäämisestä tämän ponin kanssa tulee kivaa ja helpon tuntuista.


Koska eteenpäinpyrkimys oli tällä kertaa puutteellista, jäin suorittamaan tehtävää pienillä korkeuksilla. Esteitä nostamalla tehtävään saa lisää haastetta, jolloin se palvelee erityisesti lyhyen, mutta aktiivisen laukan harjoittelua. Koska kääntämistä tulee tehtävässä paljon, ei koko tehtävää voi painella läpi "kovaa ja korkealta", vaan hevonen pitää saada myös takajalkojensa päälle ja kääntymään ulkoavuilla.

Winnielle päivän estetreeni toimi hyvänä jumppana. Toisinaan samaa tehtävää tulee ratsastettua pelkillä kavaleteilla, jolloin esteiden kokoaminen on entistäkin nopeampaa ja helpompaa, mutta tehtävästä saa silti hyödyn yhtä lailla irti kuin tolpista ja puomeista kootuilla esteilläkin. Aina kun ei tarvitse hypätä isoja esteitä tullakseen hyväksi esteratsastajaksi, vaan myös kavaleteilla voi harjoitella juuri esteiden välien ratsastamista, mikä radalla onkin kaikkein tärkeintä.


2 kommenttia

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat