torstai 1. joulukuuta 2016

Joulukalenteri #1: Joulukalenteri hevoselle

Joulunodotuksessa yksi tärkeimmistä asioistahan on ehdottomasti joulukalenteri. Omistautuneimmat jouluihmiset harjoittelevat joulukalenterin avaamista jo marraskuussa ja haalivat useamman joulukalenterin itse joulukuuta varten.

Jotta hevosystävä voisi päästä mukaan joulunodotukseen, tarvitsee se ehdottomasti ihan oman joulukalenterin. Valitettavasti markkinoiden tarjonta on hieman heikkoa etenkin, mikäli jouluihmisen veronpalautukset ovat jo uponneet joululahjoihin ja niihin omiin suklaakalentereihin. Toisinsanoen jouluihminen saa helposti maksaa 15 euroa karvaisen ystävänsä joulukalenterista, joka luultavimmin sisältää kuivia koppuraherkkuja, joiden viimeiseen käyttöpäivään on aikaa ainakin viisi vuotta.

Joulukalenterin tekeminen itse on kuitenkin yllättävän helppoa ja samalla valmistuu heppanameja vaikkapa pukinkonttiin hevosystävälle jos toisellekin. Hevosen joulukalenteria varten tarvitset:

- Suklaajoulukalenterin
- 2 dl vehnäjauhoja
- 6 dl kaurahiutaleita (osan kaurahiutaleista voi korvata halutessaan esim. grahamjauhoilla)
- 2 dl vettä
- 0,5 dl ruokaöljyä
- 1 tl suolaa
- porkkana tai omena

1. Aloita mukavimmalla työvaiheella: Avaa joulukalenteri saumastaan ja pujota muovinen suklaakehikko ulos. Tyhjennä ruudut suklaasta ja napostele leivonnan ohessa.



2. Sekoita kaurahiutaleet ja lämmin vesi, anna turvota noin 10-15 minuuttia.

3. Lisää loput kuivat aineet sekä öljy, sekoita tasaiseksi.

4. Raasta omena tai porkkana erilliseen kulhoon ja purista raasteesta nesteet pois. Lisää raaste taikinaan ja sekoita.



5. Muotoile taikinasta pieniä palloja ja paina ne joulukalenterin muoviseen kehikkoon. Tee mielummin liian pieniä kuin suuria! Nostele muotoillut palat uuninpellille ja paista uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia.

Loput taikinasta voi kaulia piparitaikinan tapaan ja painella piparimuotella ponille ihan omat piparit. Toinen vaihtoehto on muotoilla taikinasta pötkylöitä ja leikata ne sopivan kokoisiksi palasiksi.



6. Nostele kypsät ja kuivat herkut joulukalenterin muovikehikolle, laita kehikko takaisin kalenterin sisälle ja teippaa sauma kiinni.

Loput namit voit säilöä purkkiin ja antaa vaikka joululahjaksi lempihepalle. :)


5 kommenttia

  1. Tosi kiva ohje! Täytyy kyllä tehdä vaikka ensi jouluksi kun en taida kiireiden vuoksi tälle joululle enää ehtiä... :)

    VastaaPoista
  2. Mahtava idea!
    Varmasti teen noita, heti kun aikaa on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä jälkeenpäin kertomassa miten herkut maistui hepalle. :)

      Poista
  3. Kiva ohje, täytyy kokeilla! Sait uuden lukijan :)

    http://raketillakuuhun.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, toivottavasti viihdyt lukijana! :) Käyn myös kurkistamassa sun blogin!

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat