tiistai 13. syyskuuta 2016

Kisaviikonloppu, part 2: vesieste, kolmoissarja, trippeli ja kumppanit

Lauantain KaKe:n kisojen jatkoksi suunnattiin sunnuntaina Ruskolle. Tarjolla oli normaalit A2/A2 arvostelun luokat 80 cm saakka sekä haastavampi AM5 arvostelun rata, jolla sai valita korkeuden 80 ja 110 cm välillä.

Päädyin ilmoittautumaan kahteen 80 cm luokkaan, sillä haastavampi rata sisältäisi trippelin, vesiesteen, kolmoissarjan sekä paljon estetäytteitä, joissa olisi varmasti aivan riittävästi suoritettavaa 80 cm korkeudellakin. Jälkeenpäin ajateltuna juuri oikea ratkaisu! 90 korkeilla esteillä olisi tullut varmasti panikoitua ja jännitettyä enemmän.


Ruskolla radat oli mukavan haasteelliset, sopivan pituiset ja esteet monipuoliset ja kivat hypätä. Kentän pohja sen sijaan oli sateiden jäljiltä paikoittain liukas, minkä vuoksi kaarteissa piti vähän höllätä kaasusta. Ensimmäiselle radalle verryttelin tapani mukaan hyvin kevyesti; sopivasti ravia ja laukkaa kevyessä istunnassa, muutama onnistunut hyppy ja radalle. Aikataulutus oli verryttelyn suhteen hieman haastavaa, sillä kuulutukset eivät kuuluneet maneesiin saakka, eikä maneesissa ollut ketään lähettämässä ratsukoita oikeaan aikaan radalle. Lopulta poni ehti seisoskella ja kävellä ainakin kymmenisen minuuttia ennen pääsyä radalle, mikä nyt ei onneksi vaarallista ollut.

Rataan olin varsin tyytyväinen! Tällä kertaa ratsastin ponia eteen koko radan läpi ja saatiin paljon parempia lähestymisiä kuin edellisen päivän kisoissa. Ponnistuspaikat osuivat kohdilleen, hyppyihin pääsi helposti mukaan ja homma rullasi eteenpäin. Puhtaalla perus- ja uusintaradalla kivuttiin kolmannelle sijalle, josta MiniWinnie sai palkinnoksi aivan valtavan kokoisen ruusukkeen.




Koska päästiin viilettämään palkinojenjaossa täyttä laukkaa ympäri kenttää ja olin lähtövuorossa heti toisena seuraavalla radalla, jätin uusintaverryttelyn kokonaan välistä. Estekorkeus pysyi samana ja poni oli jo valmiiksi lämmin sekä tuntunut edellisellä radalla hyvältä, joten ylimääräisiä hyppyjä ei tarvittu.

Tämä rata oli haastavin kilpailurata, jota olen koko pienen ikäni aikana ratsastanut. Perusrata sisälsi 11 estettä ja 14 hyppyä, joihin kuului sarjaeste, kolmoissarja, trippeli ja vesieste. Lisäksi jokaisella esteellä oli jos jonkinlaista muuria, palikkaa ja lankkua. Erikoisesteet eivät onneksi tuottaneet MiniWinnien kanssa päänvaivaa, sillä tuo pieni kilpaponi ylittää kyllä kaikki esteet aina kyselemättä. Vesieste tosin hieman jännitti kuskia, minkä vuoksi otin varman päälle ja valitsin kahdesta vaihtoehdosta pienemmän. Nyt jälkeenpäin vähän harmittaa, etten käyttänyt hyväksi tilaisuutta hypätä noinkin pitkää vesiestettä..



Vaativammalla radalla napattiin puomi alas heti kakkosesteeltä - takajalat eivät ihan riittävästi nousseet. Matka jatkui kuitenkin hyvällä fiiliksellä ja poni suoritti mallikkaasti. Sarjaesteillä ei välit sopineet ponille mitenkään päin. Yhdelle askeleelle välit olivat liian pitkät ja kahdelle taas liian lyhyet. Ensimmäisestä sarjasta päästiin puhtaasti yli, mutta kolmoissarjalta napattiin b osalta puomi alas. Loppurata taas suoritettiin kunnialla loppuun saakka ilman kämmejä.

14 hypyn jälkeen olin oikeastaan jo ihan tyytyväinen, ettei päästy jatkamaan enää uusintaan. Olisi loppunut kuskin kunto kesken! MiniWinnien suoritukseen olin tyytyväinen - näin jälkikäteen vielä tyytyväisempi kuin kisapäivänä. Pari puomia oli harmittavaiset, mutta tällä kertaa eivät johtuneet kuskin sössimisistä. Toki olisi voinut paremminkin ratsastaa, mutta en samoissa määrin aiheuttanut ponille ongelmia kuin lauantain kisoissa. Ei huono kisapäivä!






Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat