perjantai 20. syyskuuta 2013

Varusteurheilun riemuvoitto

Hööks avasi vihdoin liikkeen Raisioon. Tottakai, kuten asiaan kuuluu, oli vannoutunut varusteurheilija Essi kärkkymässä ovien takana jo hyvissä ajoin ennen liikkeen avaamista!

Eikä muuten ollut turha reissu. Varta vasten lähdin metsästämään hullun halpoja ratsastushousuja, mutta en mahtanut itselleni mitään ja lopulta kannoinkin liikkeestä ulos kokonaisen ison heinäkassillisen tavaraa. Ehkä aivotoimintani hämärtyi siinä samassa kun sain hirvittävän migreenikohtauksen; parikymmentä minuuttia kassajonossa seistyäni en meinannut nähdä eteeni ollenkaan ja kotiin päästyäni kävelinkin jo ovien karmeja ja kaapinovia päin. Loppupäivä kuluikin mukavasti vessanpönttöä halaillen ja päänsärkyä pois nukkuen.

Vasta tänään tulikin tarkasteltua lähemmin, että mitä ihmettä sitä tulikaan oikein ostettua. Mukaan tarttui:
Sukkia ei voi koskaan olla liikaa, eihän? Nämä oli sitäpaitsi ihan laadukkaan oloiset ja kivaa materiaalia, eikä todellakaan hinnalla pilattu.



hooks.fi

Mulla on ollut nyt oikeastaan vain yhdet hanskat, joita olen käyttänyt. Juuri viikko takaperin ostin vihdoin uudet, mutta nämä oli sattumalta hurjan hyvän tuntuiset kädessä, niin tarttuivatpahan mukaan. Väristä ja ulkonäöstä en niin välitä, mutta onko sillä lopulta niinkään väliä? Hanskoja kuitenkin kuluu, kun ratsastaa neljäkin kertaa viikossa. Nämä taisi maksaa jotain vitosen pintaan - samalla hinnalla ei taida saada kuin kamalia näppylähanskoja.








Näitä housuja lähdin varta vasten avajaisista hakemaan ja onnekseni ehdin napata rekistä itselleni sopivan kokoiset. Alle kymmenessä minuutissa jäljellä oli enää lasten kokoja ja aikuisten suurimpia kokoja.

Nämä oli hurjan kivan malliset ja sopi ainakin mun jalkaan hirmu hyvin. Erityistä plussaa on sukkapuntit!













Tästä kisatakista mulla oli ja on vähän edelleen ristiriitaisia tunteita. Kuvassa tämä ei miellyttänyt silmää ollenkaan eikä oikeastaan livenäkään, mutta jostain syystä kokeilin takkia kuitenkin päälleni. Tämä kuitenkin sopi yllättävän hyvin juuri mun ruumiinrakenteelle! Takki istui tosi hyvin ja oli kaikin puolin hyvän näköinen.
Tähän mennessä mulla ei ole edes ollut käyttöä kisatakille, eikä luultavasti tule tämän vuoden puolella vielä olemaankaan. Ainakin seuratasolla pitäisi kuitenkin päästä taas jossain vaiheessa kilpailemaan ja aluelupakin tulee varmasti hankittua viimeistään sitten muutaman vuoden päästä, kun on oma hevonen alla. Minä kun en ole kasvanut mihinkään suuntaan ainakaan viimeiseen viiteen vuoteen, joten voinen luottaa siihen, että takki sopii päälle vielä myöhemminkin, kun tarvetta sille tulee.




Ehkä ainut oikeasti turha ostos oli hullun halpa nahkariimu. Enhän minä riimulla mitään varsinaisesti tee, kun ei ole omaa- eikä ylläpitohevosta. Tietysti tuo nyt sopii kummallekkin vuokrahevoselle, mutta toisaalta en pidä ajatuksesta, että vuokraaja kantaa selkä vääränä varusteita vuokrahepoilleen. En halua aiheuttaa hevosten omistajissa kurjia ajatuksia esimerkiksi siitä, etteikö heidän hankkimansa varusteet olisi kyllin hyviä ja riittäviä.
Eiköhän tällekkin kuitenkin käyttöä löydy, näyttääpähän ainakin hyvältä kuvissa. :)



Nyt puuttuukin enää vedenpitävä talvitakki ja uusi, ehjä kypärä. Hyvän takin löytymisessä menee varmaan taas vähintään vuosi, kypärän taas olen jo löytänyt. Siihen tarvitseekin enää repiä rahat jostain...




6 kommenttia

  1. Wääh, tänne korpeen (30-40km kaupunkiin) ei kai kukaan taida jaksaa alkaan hööksiä vääntään... Harmi ;D Nyt kun menee 1h matka sinne ja takas yhteensä 2 tuntia, bussilla 3 yhteensä vaihtoineen niin aika harvoin tule lähdettyä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, ei ole mullakaan tullut pahemmin lähdettyä varta vasten Hööksiin aikaisemmin, lähimpään ku oli kahden tunnin ajomatka. Joskus tuli käytyä samalla reissulla kun pyörähdettiin Helsingissä.

      Poista
  2. Eikä, mä olisin niin halunnut nuo ratsastushousut!! :( En vaan päässy sinne ajoissa koska koulu.... Itelleni ei tarttunu oikeen mitään mukaan, kun ei oo oikeen varmuutta tosta tilanteesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no toi avajaisten aika varmasti rajotti tosi paljon sitä kävijämäärää, kun suurin osa oli varmasti just koulussa tai töissä. :) Mitä epävarmuutta sun ratsastustilanteessa on?

      Poista
  3. Määki kävin hööksis ja mukaan lähti kivasti kamaa :) khttuuli-harjat.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Minäkin kävin Hööksissä, mukaan tuli chapsit, samanmerkkiset housut mut eriväriset, talviratsastuskengät ja avaimenperä :)

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat