keskiviikko 22. toukokuuta 2013

tuuppausta, hyppyjä, hölläilyä

Eilen tarkoitukseni oli käydä harjoittelun jälkeen tallilla ihan vain pikaisesti. Ajattelin käyväni ilman satulaa maastossa tai korkeintaan vähän ravailemassa kentällä, mutta illan ohjelma muuttuikin Nennan tullessa mukaan kuvaamaan.

Ratsaille kiipesin suunnitelmien mukaan ilman penkkiä, mutta jouduttiinkin ponin kanssa molemmat ihan kunnolla töihin, kun Nenna alkoi muistutella istunnastani ja ponia eteenpäinpyrkimyksestä. Varovaisten "kanna kädet, katso eteen" komentojen jälkeen tuo tyttö pääsikin oikein vauhtiin ja sain kuulla komennusta niin suorassa istumisesta, jalan asennosta kuin rentoudestakin. Eipä siinä auttanut muu kuin totella ja ratsastaa ihan kunnolla. Todella kiva kyllä, että joku jaksaa kentän laidalta huudella noinkin pienistä, mutta kuitenkin tärkeistä asioista. En ole pitkään aikaan päässyt nyt valmennuksiin enkä varmasti tule pääsemäänkään, kun Metsäkylässä ei valmentajia käy ja kyytiä muille talleille ei ole. Ratsastuskoulutunnitkaan ei oikein innosta sen jälkeen, kun on keväällä päässyt ratsastamaan oikeasti hyvässä ja tehokkaassa opetuksessa vain toisen ratsukon kanssa.

Nenna vaati aktiivista ravia ja syvempää muotoa niin ravissa kuin laukassakin. Työskentelin pääasiassa pääty-ympyröillä, volteilla ja diagonaaleilla ravin askelta pidentäen. Ei siis mitään kummallista eikä mitään temppuja, vaan ihan perus ratsastusta. Jo kymmenen minuutin jälkeen olin kuitenkin jo aivan hiessä ja vatsalihakseni olivat taas valmiita kramppaamaan ja käärimään minut kaksin kerroin.

Koulutuuppauksen vastapainoksi saatiin vähän hypätä. Nenna kasasi kolmen esteen innarin pitkälle sivulle vähän vajaan kolmen metrin väleillä. Lyhyessä ja laiskassa laukassa välit oli sopivat, mutta reippaammassa estelaukassa välit jäi lyhyeksi ja niitä saatiin pidentää kolmeen metriin. Muutamaan kertaan tulin linjaa ilman käsiäkin, mutta viimeinen este tuli noilla kerroilla aikaisempia helpommin alas, kun en voinut säätää laukkaa ja hyppypaikkaa.

Lopuksi päästiin vihdoin päivän alkuperäiseen aiheeseen; löysäilyyn. Laukkailtiin rennosti ja ravailtiin pitkin ohjin sinne tänne. Kyljelleen kaadettu kavaletti muuttui yhtäkkiä möröksi, jonka huomatessaan Winnie koki tarpeelliseksi hypätä, loikata, kiemurrella ja välistää samanaikaisesti, jolloin olin todella vähällä maastoutua ponin selästä. Istuin ponin kaulalla ja kampesin itseni takaisin selkään apinan raivolla, minähän en tuolta ponilta tipu kun en ole tähänkään mennessä tippunut!

Poni sai käydä vielä piehtaroimassa kentällä ja tallin pihassa palkitsin sen leivällä. Winnie hymyili taas niin kovin taidokkaasti!










































7 kommenttia

  1. Kiva postaus ja kiva tuo loppu ku tollee animaatioo :D

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia!<3 mun blogi:minunelama2.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Moi,
    Kivoja kuvia ja kiva postaus käys katsomassa kanssa mun poni blogia eilen oli aika jännä tunti Röllin kanssa iikk.

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus jälleen kerran. Kiva, kun saat nyt taas olla Winnien kanssa. Mulla lähtee lempiheppa kohta pois, kun sen hoitaja ostaa sen ja nyt tiedän miltä sultakin silloin tuntui, kun Winnie oli lähdössä. Mun sydämessä on jo ajatuksestakin halkeama, että en välttämättä näe tuota kyseistä ponia ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Jaksamista sulle, toivotaan että saisit kuitenkin käydä joskus hevosta katsomassa! Koita pysyä hyvissä väleissä tulevan omistajan kanssa, vaikka hankalalta saattaa tuntuakin. :)

      Poista
  5. sun istunta on esteillä ja koulussa parantunut ihan huimasti ! Varsinkin esteillä sen huomaa (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Suurelta osin tasasen istuntaan on vaikuttanut varmasti satula, joka on ollut mun takapuolelle sopiva, toisin kun pitkään meillä käytössä ollut Astan satula, joka on hurjan suuri joka suuntaan!

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat