Vuosikymmenen kisafarssi

Paimion Ratsastajien 40-vuotis juhlakilpailuja oltiin odotettu jo puoli vuotta. Kilpailut olisivat täydelliset Winnietä ajatellen! Aamupäivällä kilpailtaisiin koulua ja iltapäivällä esteitä. Kouluosuudesta väsähtäneellä ponilla uskaltaisi startata sen ensimmäiset ulkopuoliset estekisat, jotka kilpailtaisiin nurmella. Mieletön tilaisuus siis! Kilpailuiden lähestyessä ponin omistajan, Maijunkin kisainto heräsi ja sovittiin, että Maiju kilpailisi kouluosuuden ja minä hoitaisin hyppäämisen.

Ennen ilmoittautumisajan päättymistä päädyttiin ilmoittamaan myös Aapo ensimmäisiin ihan oikeisiin koulukilpailuihinsa - poni saisi suorittaa helpon C:n radan. Lähtölistassa Aapo päätyi päivän ensimmäisen lähtijän paikalle, joten oma kisapäiväni alkoi seitsemän jälkeen aamulla. Maiju ja Winnie saapuisivat paikalle myöhemmin aamupäivällä.

Kolmen viikon hellejakson keskelle osui alle vuorokauden mittainen sadealue; rankkasateet alkoivat perjantaina ja loppuivat lauantaina aamulla ennen kymmentä - juuri sopivasti niin, että ehdin ratsastaa Aapon radan juuri ennen sateen loppumista! Onneksi kyseessä oli kuitenkin lämmin kesäsade, joka ei tuntunut Aapoa häiritsevän. Liimautuivatpahan housut kunnolla satulaan kiinni!

Verryttely sentään oli maneesissa, joten kovin kauaa sateesta ei tarvinnut kärsiä. Aapokin suhtautui maneesiverryttelyyn yllättävän rennosti, vaikka tämä olikin ponin ensimmäinen kerta maneesissa. Koko päädyn mittainen peili aiheutti Aapossa pientä ihmetystä, mutta se tyytyi vain huutelemaan muutamia kertoja komealle vuonohevoselle peilin toisella puolen.

Aapo yllätti positiivisesti verkassa; se oli monin verroin rennompi kuin edellisissä kilpailuissa ja keskittyi oikein hienosti työntekoon huutelemisen sijasta. Ravi rullasi kivasti, pidätteet menivät läpi ja laukatkin nousivat ongelmitta. Laukan ylläpitämisessä sen sijaan ilmeni tänään ongelmia; jouduin ratsastamaan ponia ahkerasti eteenpäin, enkä voinut irroittaa pohkeita laukassa ollenkaan ilman, että olisin ottanut riskin laukan pudottamisesta raville. Muutamien nostojen jälkeen laukka pysyi yllä jo paremmin, mutta säädeltävyys oli tiessään.

Radalle lähdin hakemaan rennompaa suoritusta kuin viime kilpailuissa ja korjaamaan virheeni laukannostoissa. Mikäli laukat tänään nousisivat oikein, oltaisiin päästy jo tavoitteeseen. Nämä olivat kuitenkin Aapon ensimmäiset viralliset kilpailut ja ensimmäinen rata kouluaitojen sisäpuolella, joten tuloksella ei olisi mitään merkitystä. Kunhan poni vain saisi taas yhden positiivisen kokemuksen lisää ja kuski pääsisi korjaamaan edellisen kerran virheensä.

Rata lähti käyntiin mainiosti. Alkutervehdykseen saavuttiin paljon suoremmalla tiellä kuin viime kerralla ja ravi oli selkeästi rennompaa ja laadukkaampaa. Numerot arvostelupöytäkirjassa vaihtelivat 6 ja 7 välillä ja kommentit olivat mieltä ylentäviä; poni liikkui suorana, voltit olivat tasapainoisia ja käynti puhdasta.

Laukkaosio avattiin puhtaalla oikean laukan nostolla arvosanalla 6, jonka jälkeen alamäki alkoi. Kuten arvelinkin, laukka ei ollut tänään rentoa eikä säädeltävissä. Pisteskaala laski kuin lehmän häntä ja numerot vaihtelivat 4 ja 6 välillä. En onnistunut valmistelemaan siirtymisiä ja jouduin tekemään töitä, jotta sain ponin kääntymään ympyröille ja menemään kulmiin. Toisessa päädyssä en saanut ratsastettua ulkopohjetta läpi ja hupsista, ratsuni oli poistunut radalta.

Kouluaitoihin oli jätetty päätyyn kulkuaukot, eikä aitaa siis suljettu kokonaan radan ajaksi. Aapo vyöryi kulman läpi ja sujahti avoimesta raosta radalta ulos. Väitän, ettei poni olisi hypännyt aidan yli jos aidat olisivat olleet koko matkalta kiinni, mutta avoin kulkureitti oli liian suuri houkutus. Tuomari kuitenkin viittilöi meitä heti jatkamaan ja arvosteli ratamme loppuun, vaikka tulos olikin hylätty.

Hieman eri haasteet siis tällä kertaa radalla, mutta saatiinpahan korjattua kaikki viime kerran virheet. Hylätty tulos ei varsinaisesti edes harmittanut - tällaista sattuu nuorten hevosten kanssa. Aapo kuitenkin saavutti tavoitteensa, sillä se oli ravissa rento ja kuuliainen ja laukatkin nousivat tällä kertaa aivan oikein. Ennen seuraavia kisoja tehdään paljon töitä laukan suhteen ja toivotaan, että saadaan kisapaikalla laukka samalle tasolle kuin kotitreeneissä.

Aapo lähti ratansa jälkeen kotimatkalle ja minä jäin odottelemaan Winnietä saapuvaksi. Muutaman tunnin jälkeen tuli viesti, ettei Winnie ollut tulossa kisapaikalle - se paskiainen ei mennyt koppiin.

Olin onnellinen, etten ollut paikalla lastaamassa ponia. En tiedä olisiko huumorini riittänyt tilanteessa, jossa poni vain kieltäytyi kävelemästä viimeistä askelta trailerin sisälle niin, että takapuomin olisi saanut kiinni. Olipa Winnie kuulemma kävellyt muutaman kerran ihan perälle saakkakin, kun lastaussillalla ei sattunut olemaan ketään sulkemassa puomia. Olimme vieläpä harjoitelleet juuri edellisenä päivänä kopittamista ja poni käveli sisälle traileriin muutamassa minuutissa, jonka jälkeen se söi tyytyväisenä ja panikoimatta mössöjänsä takapuomi suljettuna.

Olisin ymmärtäväisempi, mikäli tuo tamma näyttäisi merkkejä pelosta tai painiikista lastaustilanteessa, mutta tilanne on se, että ponin käytös on vain varsinaista kettuilua. Sitä ei vain huvita, eikä se yhtäkkiä jaksakaan motivoitua riittävästi ruuasta. Käskemään Winnietä ei voi ruveta, sillä tuloksena on vain riehuva ja kiukustunut ponitamma. Nyt siis vain purraan huulta ja marssitaan leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä ja siinä sivussa lahjotaan ponia parhaamme mukaan traileriin. Josko ensi kerralla ponia vaikka huvittaisikin matkustaminen.