Perjantaiksi olin suunnitellut Aksulle estetreeniä kentällä, mutta lämpömittarin näyttäessä hellelukemia päädyin luopumaan ajatuksesta. Poni saisi vähintäänkin syödänkohtauksen kuumalla kentällä ja itse pökertyisin nestehukkaan. Kivaa olisi tuskin ollut kummallakaan.
Päädyin vaihtamaan estetreenin kevyempään laukkaradan kiertämiseen ja pieniin hyppyihin varjoisassa metsässä. Verryttelyksi poni sai ravailla ja laukata radalla molempiin suuntiin, jonka jälkeen suunnattiin radan taakse metsikköön, jonne on aikoinaan kasattu pikkuruisia maastoesteitä puunrungoista ja paksuista oksista. Esteitä ei ole kunnostettu pitkiin aikoihin, joten suuri osa niistä on vähitellen lahonnut ja luhistunut vain pieniksi oksakasoiksi. Esteet on kuitenkin hyvissä paikoissa pohjan ja lähestymisten suhteen, joten niille sai otettua kuitenkin kivoja pikku hyppyjä.
Poni sai hypätä pientä tukkia ja erilaisia risu- ja oksaesteitä ja laukkailla pientä mäkeä ylös. Vaikutti olevan melkoisen kivaa! Pitäisi saada aikaiseksi käydä joku kerta metsässä ilman ponia hieman kunnostelemassa esteitä. Materiaalia kun esteiden kasaamiseen löytyi paljonkin ja joitain puupölkkyjä saisin tuotua kotoakin esteiden kasaamiseen.
Mikäli suunnitelmat eivät nyt jostain ihmeen syystä kariudu kokonaan, niin poni pääsee vielä kesän aikana hyppäämään ihan oikeitakin maastoesteitä. Puhetta on ollut kahdestakin eri mahdollisuudesta, joten olen kyllä luottavainen sen suhteen, että oikeasti päästään lähtemään reissuun vielä. :) En malttaisi odottaa, olen jo pitkään haaveillut maastoesteiden hyppäämisestä! Aksukin on hommaan passeli ja luotettava ratsu, koska se on hurjan rohkea ja fiksu.
Ihanan kesäisiä kuvia :)
VastaaPoistaJos käyt kunnostamassa noita esteitä, niin tee siitäkin sit joku postaus tai ota ainakin ennen ja jälkeen -kuvat :)
Juu no varmasti siinä vaiheessa ainakin tulee kuvia kun käydään ponin kanssa taas loikkimassa näitä esteitä! :)
PoistaOnko sulla Essi mitään posti/sähköpostiosoitetta fanipostia varten? :)
VastaaPoistaKotiosoitetta en työni vuoksi anna, mutta sähköpostia voi lähettää osoitteeseen essimon12 (at) gmail.com :)
PoistaKiitos kiitos, pistänpä postia tulemaan :)
Poista