Pitkästä aikaa kasattiin Hartsan kanssa pölkkyjä kentälle. Viime kerrasta oli varmaan jo reilu kuukausi aikaa, joten mukava vaihtelu tuli jo tarpeeseen. Tällä kertaa sain sovittua Annin kuvaamaan meidän räpellystä ja saatiinkin taas iso kasa hyviä kuvia - joissain Harri näyttää jopa ihan oikeasti osaavan hypätä!
Tällä kertaa halusin vain fiilistellä helppoja hyvän mielen hyppyjä ja kokosin kavaleteista innarin sekä lisäksi kaksi tavallista pystyestettä. Viimeksi hinkattiin hitusen vaikeampia lähestymisiä ja okseria, jonka Harri koki aivan ylitsepääsemättömäksi. Nyt siis haettiin mukavaa ja helppoa fiilistä niin kuskille kuin ratsullekin.
Ensimmäiset hypyt Harri suoritti taas omaan Harrimaiseen tyyliinsä: reippaasti estettä kohti, "hitsi vie, siis ylikö pitäisi mennä?!"-ilme, kiemurtelu, hidastus, pysähtyminen ja yli räpeltäminen käynnissä, ravissa tai jonkinmoisella käynnin ja ravinsekaisella harppauksella.
Kun kaikista esteistä oli kerran päästy yli, oli Harri taas kuin vanha tekijä. Tyytyväisenä puksutteli tasaista laukkaa kohti esteitä ja hyppäsi näppärästi hyvistä paikoista ja yleensä edes hidastamatta. Lopulta Harri tuntui jo imevänkin esteille! Hyppäsimme kolmea estettä peräkkäin vaihtaen laukan keskimmäisellä esteellä ja Harri suoriutui koko radanpätkästä oikein mallikelpoisesti. Ei tätä kyllä uskoisi samaksi hevoseksi puoli vuotta sitten, jolloin ruuna hyppäsi kenguruloikkia paikoiltaan kauhunsekainen ilme naamallaan.
Suuri kiitos kuvista vielä Annille! Käykäähän kurkkaamassa muitakin kuvia Annin kuvaussivustolla!
Vitsit miten kivoja kuvia ja niin hyvälaatusia! Harri on kyllä komee näky ja se liikkuu sun kanssa niin hienosti että kateeks käy! KIva postaus jälleen kerran :)
VastaaPoistahttp://pilanpaiten.blogspot.fi/
Voi kiitos paljon! :) näiden Annin kuvaamien kuvien jälkeen tulee taas masennus katsella oman kameran kuvausjälkeä.. :D
PoistaVoi kuinka makealta teidän meno näyttää! parin vuoden jälkeen palasin taas lukemaan muiden blogeja ja kiva nähdä usean edelleen kirjoittavan ja kehittyvän samojen/uusien kanssa. sinä ja harri olette upea pari, tsemppiä tulevaan! :)
VastaaPoistaKiitos paljon, ihana kuulla! :) hepat on täällä ainakin vaihtunut kokonaan parin vuoden takaisesta, syksyllä tosin asiaan tulee vähän muutosta. :) pitäisi mielenkiinnosta otsekin selata parin vuoden takaisia postauksia ja ihmetellä kehitystä niin ratsastajana kuin bloggaajanakin!
PoistaSehän hyppää jo kuin vanha tekijä! :D
VastaaPoista