Joulukuun alkuun on enää kuukausi aikaa, mikä tarkoittaakin sitä, että nyt viimeistään on aika ryhtyä valmistelemaan blogin joulukalenteria. Tänäkin vuonna on luvassa monipuolista joulupuuhaa ja -luettavaa jokaiselle joulukuun päivälle jouluaattoon saakka.
Nyt on mahdollisuus esittää toivomuksia! Mitä toivoisit näkeväsi blogissa joulukuussa? Kaipaatko joulunodotukseesi videopostauksia, vinkkejä vaikkapa temppukoulutukseen tai hevosen venyttelyyn, vai odotatko näkeväsi ihania kuvia? Tekeekö mieli syventyä lukemaan mielipidepostausta jostakin aiheesta, vai muistella menneitä?
Tehdään yhdessä tämän vuoden joulukalenterista paras kalenteri tähän mennessä! Odotan innolla teidän lukijoiden ehdotuksia. :)
Tässä on puuhailtu kaikenlaista. Itse olen kärsinyt useamman viikon enemmän ja vähemmän kovista selkäkivuista, minkä vuoksi Harri on saanut liikkua paljon rennosti ja maastakäsin. Ollaan pelailtu palloa, maastoiltu, kevennelty ja juostu kilpaa kentällä. Muutaman kerran Harri on saanut juoksennella kentällä ihan keskenänsäkin, vaikka melko olemattomaksi tuo juokseminen lopulta onkin jäänyt. Joku toivoi viimeksi irtojuoksutuksesta videomateriaalia, joten tässähän sitä:
Pallolla ollaan pelailtu niin selästä kuin maastakäsinkin. Jalkapalloksihan tuota nyt ei voi enää oikein kutsua, kun Harri on keksinyt tuuppia palloa turvallaan.
Tässä syksyn edetessä Harri on vaivihkaa päässyt varautumaan hurjan kylmään talveen kasvattamalla järkyttävän nallekarhun turkin. Mikäs siinä, on varmaan mukavan pehmoinen ja lämmin olo. Töitä tehdessä vaan tuntuu ruunan kunto loppuvan kesken, kun pienestä hölkästä nousee pintaan hirmuinen soija. Asioille oli vihdoin aika tehdä jotakin, joten tartuinpa klipperiin. Puoli hevosta klippasin, kunnes kone meni jumiin karvoista. Puolisen tuntia käytin ruuvimeisselin etsimiseen ja koneen puhdistamiseen, minkä jälkeen sainkin todeta ajan loppuvan kesken. Näppärästi jäi puoli hevosta klippaamatta! Eipä muuta kuin takkia ruunalle niskaan ja toivomaan, ettei kukaan kurkista loimen alle ennen, kuin ehdin hieman "viimeistellä" tuota turkkia.
Postissa saapui uuden sukupolven videokamera, joka lentää. Parrot Bebop drone lentää yli sadan metrin korkeuteen, kiitää hurjaa vauhtia ja tottelee ohjausta älypuhelimella. Syötävän suloinen lentäjä ristittiin Bobiksi. Blogin kannalta Bob on kuin uusi perheenjäsen; tämä pieni vehje nostaa blogin videot aivan uudelle tasolle ja pääsen toteuttamaan kaikkia huikeita visioitani hevoskuvauksen suhteen.
Hetihän tuota oli päästävä testaamaan, eikä kukaan nyt käyttöohjeisiin tietenkään perehdy kuin vasta jälkeenpäin. Testihetkellä ei ollut homma ihan lapasessa, mutta näin jälkikäteen viisastuneena voin todeta, että ohjaus lienee jotakuinkin paremmin hanskassa seuraavaa lentoa ajatellen. Valotuksiakin jaksaa keskittyä ehkä seuraavalla kerralla säätämään.
Hitsi vie, en malta odottaa seuraavaa lentoa! Vielä pitäisi kouluttaa pilotti, jotta pääsee itse jossain vaiheessa ratsaille.
Harri teloi jalkansa keskiviikkona. Ratsastin vajaan tunnin treenin maneesissa, loppuravailin ja suunnittelin lähtöä loppukäynneille maastoon. Maneesin portti oli kiinni, joten tulin alas hevosen selästä, avasin oven ja talutin hevosen ulkopuolelle. Kun käännyin sulkemaan porttia perässämme, Harri kierähti mukanani takaosansa ympäri. Ruuna onnistui venäyttämään oikean takasensa niin, ettei suostunut varaamaan jalalle enää ollenkaan painoa.
Tarkastin kaviot, tunnustelin jalan läpi, mutten löytänyt mitään normaalista poikkeavaa. Harri lepuutti jalkaansa ja liikkeelle lähdettäessä koski maahan vain kavionsa kärjellä. Kun pääsimme tallin pihaan saakka, hevonen astui jo koko kaviollaan, mutta ontui aivan selkeästi. Kylmäsin jalkaa koko illan, soittelin paniikissa hevosen omistajalle ja olin varma, että Harri olisi saanut vähintäänkin jänteen poikki jalastaan.
Seuraavana aamuna omistajalta tuli viesti, että prinsessa Harrin jalkaan oli ilmeisesti tullut vain pikkuinen pipi, sillä ruuna seisoi karsinassaan tyytyväisenä kaikilla neljällä jalallaan ja käveli puhtaasti tarhaansa. Ruuna on kuulemma ollut aina kovin kipuherkkä ja reagoinut vahvasti kiputiloihin, esimerkiksi heittäytyen täysin liikuntakyvyttömäksi sädemädän vuoksi. Olisi varmaan pitänyt jo keskiviikkona kovasti puhaltaa ja helliä nameilla, niin johan olisi kipu koivessa helpottanut...
Torstaina kävelytin ruunaa, perjantaina pelailtiin vähän jalkapalloa ja juoksutin askellajit läpi. Täysin puhtaalta liike ei näyttänyt, mutta hevonen selkeästi vertyi ja liike ravissa parani muutaman kierroksen jälkeen. Viikonlopun ruuna on vielä kävellyt ja huomenna tarkistellaan taas kuntoa. Oletettavasti Harri on jo täysin kunnossa ja tästä tapauksesa selvittiin säikähdyksellä. Onneksi näin!
Loppuun haluaisin vielä muistutella blogin Facebook-sivusta sekä Instagram tilistä; näistä kanavista saa ennakkotietoa tulevista postauksista ja näkee esimerkiksi ylimääräisiä kuvia, joita blogissa ei julkaista! Pienenä vinkkinä; ensi viikolla on luvassa jotain ennennäkemätöntä ja ensimmäiset vihjeet tulevat Facebookin ja Instagramin! ;)
Viitisen kilometriä Turun keskustasta, naapurissa tehtaita ja messukeskus. Ei kuulosta huikeilta edellytyksiltä maastoilulle, mutta niin vain kuitenkin pari siltaa ja yhden tien ylittämällä meille aukenee mahdollisuudet jopa useiden tuntien vaellusten tekemiseen.
Kerran aikaisemmin olen yrittänyt Harrin kanssa maastoreissua suuren sillan yli, mutta tuolloin olin liikkeellä yksin ja ilman satulaa. Kun hevonen päätti vakaasti olla ylittämättä siltaa, en voinut muuta kuin kääntyä kotiin päin. Siitä saakka on ollut puhetta monenkin tallikaverin kanssa uudesta yrityksestä tuohon vaeltamisen luvattuun maahan.
Lauantaiksi järjestin sekä vetoauton, trailerin että kuskinkin, jotta voitaisiin Moonan kanssa pakata hevoset autoon ja maastoilla koko saaren kärjestä asti tallille. Meidän aikataulut ei kuitenkaan sopineet yhteen ja houkuttelinkin mukaan Maijun ja Winnien, mutta meidän huonoksi onneksi reissu jäikin tekemättä, kun prinsessa-poni päätti, ettei hän sinä päivänä tahtoisikaan matkustaa.
Sunnuntaille oli sovittu maastoilutreffit yhden tallin suomenhevostamman kanssa. Koska molempien aikataulut olivat löyhät, päätettiin lähteä ratsastaen yrittämään suuren sillan ylitystä. Matkalla sillalle löydettiin oikotiekin, joka lyhensi matkaa sillalle varmaan 15 minuutin käveymatkan verran. Silta ei tuottanutkaan enää ongelmia, kun kaverihevonen oli vetoapuna ja kuskilla satula takapuolensa alla.
Tehtiin yli kahden tunnin lenkki, jonka aikana ehdittiin taittaa yli 12 kilometrin matka. Hyvin suuri osa ajasta vain käveltiin, joten reippaammassa tahdissa olisi mahdollista tehdä vielä paljon pidempikin retki. Oli kyllä huikea tapa viettää sunnuntaipäivää!
Harri on supermies, sen kuvaavampaa sanaa en tuosta ruunasta keksi. Aina valmis töihin, viaton ja huumorintajuinen persoona, johon voi aina luottaa täysin - myös kolmen vapaapäivän jälkeen pellolla laukatessa.
Hevosen ilme muuttuu, kun maneesiin johtavalta tieltä poiketaankin pellolle. Ruunasta tulee ryhdikäs, sen jalat käyvät vikkelämmin ja koko olemus odottaa käskyä lähteä eteenpäin. Ravata ei malttaisi, lujempaa pitäisi päästä menemään. Kiltisti kuitenkin odottaa ja hidastaa pienestä pidätteestä. Kun pohkeet puristuu kylkien ympärille pyytäen suurempaa ravia, voi hiukan tarjota laukkaa ja innostua.
Vihdoin kun saa luvan laukata, voi hetkellisesti jarru kadota. Hevosen olemuksesta vain huokuu into ja ilo laukata niin lujaa kuin jalat vain kulkevat. Selässä ei voi kuin nauraa ja taputtaa hienon kaverin kaulaa samassa, kun ilmavirta saa silmät kirvelemään ja valumaan vettä.
Meille tarjoutui Aksun kanssa huikea mahdollisuus päästä Nina Fagerströmin estevalmennukseen ponin naapuritallilla ja tottakai tartuin tilaisuuteen oitis. Vaatimuksia ratsukon tason tai osaamisen suhteen ei ollut, joten luottavaisin mielin lähdettiin matkaan toiveena saada uusia vinkkejä ja näkökulmaa juuri tämän ponin ratsastamiseen.
Tunnit olivat kahden hengen ryhmissä ja saimme pariksemme poniratsukon, joka kilpailee meitä paljon suuremmissa luokissa. Tästä huolimatta verryttelytehtävät palvelivat hyvin meitä molempia ratsukoita.
Itsenäisen verryttelyn jälkeen aloitimme kavaletti- ja puomitehtävällä, jota tehtiin kahdeksikolla. Kahdeksikon keskellä laukka vaihtui kavaletilla ja kahdeksikon molemmissa päissä ylitettiin laukkapuomi. Aksu käynnistyi hitaasti ja oli verryttelytehtävässä kovin hidas ja tahmea - ei nyt pahin mahdollinen, mutta kuitenkin hidas. Palautteeksi sain ratsastaa ponia enemmän eteen, eteen, eteen ja eteen. Ei mitään uutta, mutta sitäkin enemmän totta. Lisäksi saisin enemmän ennakoida tulevaa tehtävää katseellani, mikä taas on juuri päinvastoin kuin koulutunneilla minulle opetetaan. Pitäisi osata ottaa aina koulu- ja estemoodi erikseen päälle katseen suhteen; koulussa en saisi ennakoida katseella, kun taas esteillä pitäisi ohjata esteelle vahvemmin katseella ja valmistella tehtävää toisin kuin koulussa.
Kavalettitehtävän jälkeen tultiin erilaisia tehtäviä eri esteillä. Valmennus oli nopeatempoista, kun ratsastimme samaa tehtävää yhtä aikaa peräkkäin. Tämä tapa sopi Aksulle erityisen hyvin, sillä se laukkaa ja hyppää kovin mielellään toisen ponin imussa, jolloin itse pystyin keskittymään vain ratsastamiseen ja omaan istuntaani ja pystyin unohtamaan ponin liikkeellä pitämisen. Näiden tehtävien jälkeen poni saikin jo positiivista palautetta, kun sen moottori vihdoin käynnistyi.
Esteiden noustessa poni vain parani entisestään. Nyt se laukkasi reippaasti eteen jo yksin rataa hypätessäkin ja teki hyviä hyppyjä. Muutamille esteille mokasin askelmääriä, olisin saanut ratsastaa tarkemmin joko yhden askeleen enemmän tai vähemmän, jolloin paikat esteille olisi sopineet paremmin. Poni kuitenkin suoritti kaikki esteet näppärästi ja sujuvasti. Toista kertaa rataa hypätessämme Aksu hyppäsi huikean sujuvasti ja itsekin ratsastin oikeasti hyvin, vaikka itse toteankin. Tiet olivat hyvät, hypyt hyviä ja koko rata sujuva. Tästä radasta nyt ei ole todisteena kuin kuvia, mutta hyvältä näyttävät kuvatkin!
Super hyvän radan jälkeen Aksu sai hengähtää. Toisen ponin suorittaessa tehtäviään Aksu ehti kävellä ja seistä varmaan parisenkymmentä minuuttia. Jos valmennuksen minuuttihintoja laskee, niin melkoisen rahan edestä tuli seisoskeltua.. Lopuksi päästiin kuitenkin hyppäämään vielä paria lyhyttä tehtävää, joilla Aksu ei ollut pitkän kävelemisen jälkeen enää parhaimmillaan. Energia ja eteenpäinpyrkimys oli tiessään ja hypyt olivat löysiä. En usko väsymyksen olleen ainakaan suurimpana syynä, sillä poni on kyllä jaksanut hyvin täyden tunnin pituiset estevalmennuksetkin ja tehnyt aina hyviä hyppyjä loppuun saakka. Poni kuitenkin suoritti tehtävät ja oli yleisesti kyllä oikein hyvä ratsastaa koko valmennuksen ajan.
Saatiin valmennuksessa paljon kehuja ponin kanssa. Valmentaja tiedosti ponin haasteet ja hitaanomaisen luonteen, joten tuntui hyvältä saada kehuja, kun onnistuttiin eteenpäinpyrkimystä vaativista tehtävistä. Tottakai sekä ponissa että ratsastajassa on vielä paljon korjattavaa ja kehitettävää, mutta tuntui hyvältä saada onnistumisen fiiliksiä.
Se rakentava palaute, jota lähdettiin valmennuksesta hakemaan, jäi kuitenkin hieman löyhäksi. Saatiin kyllä kehuja ja palautetta onnistumisista, mutta hirmu paljon en saanut korjaavia kommentteja. Suurin osa koski eteenpäin ratsastamista ja suoristamista. Olisin kaivannut enemmän korjaamista, jotta olisin saanut eväitä treenaamiseen myös jatkossa. Nyt sain kyllä tietää mikä meni hyvin, mutta korjattavaksi jäi vain "enemmän eteen" ratsastus. Poni tosin suoritti valmennuksessa erittäin hyvin; kääntyi yllättävän hyvin pohkeella ja ulko-ohjalla, teki helppoja hyppyjä joihin minun oli helppo mukautua ja eteni Aksuksi erittäinkin hyvin. Mikäli meillä olisi ollut enemmän ongelmia, olisin ehkä saanut myös enemmän korjaavaa palautetta. Jos meillä olisi mahdollisuus valmentautua säännöllisesti Fagerströmin tunneilla, kehittyisi palaute varmasti syvällisemmäksi, kun valmentaja oppisi tuntemaan paremmin ratsukkoa ja meidän tavoitteita. Yksi tunti on kuitenkin erittäin lyhyt aika tutustua ennalta tuntemattomaan ratsukkoon ja korjata sen kaikki mahdolliset virheet.
Päästiin Harrin kanssa taas osallistumaan Villen valmennukseen ja treenaamaan hieman erilaisia juttuja kuin viimeksi. Viime kerralla Harri tuntui melko huonolta ratsastaa ja se oli jäykempi sekä epätasaisempi kuin normaalisti. Sen vuoksi otettiin hieman kevyemmin ja ratsastettiin pääasiassa paljon siirtymisiä. Tällä kertaa Harri tuntui olevan taas oma itsensä ja päästiin tekemään haastavampia juttuja, kun hevonen liikkui paremmin ja vaikutti siltä, että se kykenee suorittamaan vaaditut tehtävät.
Aloitettiin itsenäisen verryttelyn jälkeen heti vastalaukkatehtävällä. Pitkien sivujen päähän ratsastettiin täyskaarto, josta jatkettiin vastalaukassa puoliympyrä vastakkaiselle puolelle kenttää. Yksittäisten kaarteiden jälkeen tehtävää jatkettiin vaihtamalla laukka ja ratsastamalla heti uusi täyskaarto ja vastalaukkakaarre toiseen suuntaan. Harri laukkasi suhteellisen hyvässä tasapainossa ja hyvin avuilla, kun toisinaan tuo ruuna on vastalaukkatehtävissä oikonut paljon ja juossut pidätteiden läpi kuolaimeen nojaten. Nyt saatiin muutamia ihan ok siirtymisiä vastalaukasta raviinkin.
Vastalaukkojen jälkeen työstettiin avotaivutuksia pitkillä sivuilla. Lyhyille sivuille ratsastettiin käyntisiirtymiset samalla kaavalla kuin viime valmennuksessa; hidas ja soljuva siirtyminen tasapainossa, kaatumatta ohjan päälle ja töksähtämättä. Nämä sujui hienosti ja saatiinkin kiitosta siitä, että oltiin treenattu itsenäisesti edellisen tunnin tehtäviä. Avoistakin Harri suoriutui näppärästi, vaikkakin oikea kierros on haastava, kun oikea takajalka pitäisi polkea vahvasti vatsan alle.
Avojen myötä siirryttiin hetkeksi työstämään laukkaa ympyrälle, josta jatkettiin avotaivutuksia laukassa pitkillä sivuilla. Oikea kierros oli taas hurjan haastava, mutta saatiin kuitenkin aikaiseksi laukkaa kolmella kaviouralla.
Vihoviimeiseksi tehtiin vielä pätkiä keskiravia keskittyen tahdin ja muodon säilymiseen. Harrin kanssa askeleenpidennysten täytyy olla hillittyjä, jotta ravin tahti olisi helpompi säilyttää. Harri kyllä venyisi kuin makaroni, mutta ruuna lähtee mieluusti harppomaan ties missä tahdissa ja vastapainoksi vetää vielä turpansa polviin saakka. Hillityillä ja maltillisilla pätkillä päästiin vähitellen suurempaan ja näyttävämpään, tahdikkaaseen keskiraviin.
Näillä tehtävillä jatketaan itsenäistä treeniä ja kotivalmennuksia ja ensi kuussa haetaan taas uusia neuvoja Villeltä. :)
Kuvista ja videoinnista iso kiitos tällä kertaa Viiville!
Siirin järjestämässä Bloggaajatapaamisessa Veljekset Wahlstenilla saimme valita jonkin haluamamme tuotteen lahjaksi. Harrilla ei ollut oikein mitään suuria tarpeita, joten pääsin valitsemaan tuotteen ihan itselleni ja päädyin grippipaikkaisiin Horse Comfortin ratsastushousuihin.
Hillittyä tyyliä! Tummansinistä on helppo yhdistellä muihin väreihin ja strassikoristeet tuovat oman lisänsä housuihin.
Vasemmalla nykyisen malliston raidalliset
gripit, oikealla vasta markkinoille
tulossa olevat housut pistemäisillä
gripeillä.
Silikonipaikat ratsastushousuihin tulivat uutuutena jo muutamia vuosia sitten, mutta ne ovat edelleen säilyttäneet suosionsa. Itse olen suhtautunut grippeihin hieman varauksellisesti, enkä ole oikein osannut muodostaa niistä mielipidettä. Pohdin niiden pitävyyttä ja ylipäätään kestävyyttä; kuluuko gripit irti jo ensimmäisellä käyttökerralla tai viimeistään ensimmäisessä pesussa ja onko niistä oikeasti mitään hyötyä?
Sain kokeilla Wahlstenilla nykyisen malliston grippihousuja sekä vasta markkinoille tulossa olevia housuja, joissa on hieman hillitymmät gripit. Nykyisessä mallissa on erittäin vahvat ja massiiviset grippiraidat, kun tulevassa mallissa taas on vaihtoehtona hillitymmät pistemäiset gripit.
Housut istuivat päälleni niin hyvin, että tuntui siltä kuin ne olisi juuri minun mitoilleni tehty. Lahkeet olisivat saaneet olla ehkä puoli senttiä lyhyemmät, mutta tälläkään pituudella lahje ei jää ruttuun saappaaseen.
Sovittamisen lisäksi pääsin koeajamaan housuja jo liikkeessä. Sain istua satulaan testailemaan housujen pitävyyttä ja hakea tuntumaa grippien vaikutuksesta satulassa istumiseen. Grippiraidat olivat vahvat, mutta eivät kuitenkaan liimanneet takapuolta penkkiin niin vahvasti, että esimerkiksi keventämisestä tulisi hankalaa. Päädyin valitsemaan vahvemmat gripit.
Housuja on saatavana tummansinisenä sekä valkoisena koossa 34-46. Housujen ovh hinta on 119 euroa, joka on hyvinkin kilpailukykyinen.
Parin viikon koeajon jälkeen olen housuihin enemmän kuin tyytyväinen, nämä on yhdet parhaista housuista, joita minulla on ikinä ollut! Istuvuus on aivan kymppi ja materiaali on joustavaa ja liukaspintaista, jolloin lika ja hevosenkarvat jäävät heikommin kiinni. Housut ovat tyylikkäät kiiltävine vetoketjuineen ja toisen taskun strassikoristeineen, mutta samalla kuitenkin suhteellisen hillityt. Erityisen plussan housut saavat riittävän suurista taskuistaan, joihin saa mahtumaan iPhonenkin. Harmittavan usein ratsastushousuissa on niin pikkuruiset etutaskut, ettei puhelimen kantaminen ratsailla ole mahdollista esimerkiksi kesäisin, kun on liian kuuma käyttää takkia. Istuvuuden ja tyylikkään ulkomuodon lisäksi nämä housut ovat ratsastaessa oikein toimivat; näiden avulla on ollut paljon helpompi opetella istumaan Harrin uudessa satulassa, joka korjaa istuntaani edellistä satulaa paremmin. Takapuoli pysyy penkissä ja paikoillaan selkeästi paremmin kuin tavallisilla ratsastushousuilla!
Ainoa asia, mitä näihin housuihin kaipaisin lisää, on värivaihtoehdot. Kokopaikkaiset grippihousut on suunnattu kouluratsastajille, joille valmistetaan myös helpommin hillittyjä varusteita maanläheisissä väreissä. Esteratsatajille tuntuu olevan paljon enemmän värivaihtoehtoja polvipaikkaisissa housuissa! Tummansininen ja valkoinen ovat varmasti suosituimpia värejä ja myyvät hyvin, mutta värivaihtoehtoina olisin arvostanut esimerkiksi harmaata ja jotain kirkasta tehosteväriä, kuten sähkönsinistä.
Omavalintaisen lahjatuotteen lisäksi saimme shoppailla Wahlstenilla alehinnoilla. Harri sai purkin MSM + inkivääri jauhetta ja heräteostoksena syötävän suloisen pantterikuosillisen riimun. Itselleni bongasin ihanan beigen Spooksin uutuushupparin, johon myös Moona iski silmänsä liikkeessä kierrellessämme. Pienoinen taisteluhan siitä meinasi syntyä kumpi tuollaisen hupparin saa itsellensä ostaa, mutta lopulta päädyttiin kompromissiin ja hankittiin samanlaiset. Onpahan nyt kaikki ainekset tiimipukeutumiseen, kun seuraavan kerran lähdetään yhdessä maastoilemaan. ;)
